En ole ollut missään, minä olin Kazakstanissa

Сәлеметсіз бе! [säljemetsez be] (päivää)

Hei. Alunperin meinasin kirjoittaa toisen julkaisun jo harjoitteluni aikana. Se ajatus kuitenkin silloin kuivui kasaan syystä kuin toisestakin. Ollaan kuitenkin ihan rehellisiä, suuri tekijä silloin oli kurja harjoittelukokemukseni. Ei oikein napannut kirjoittaa ruusuisia matkailukertomuksia ulkomailta, kun samaan aikaan piti lusia ahdistavaa työharjoittelua läpi ja laskea päiviä, että milloin piina loppuu.

Ehkä nyt olen pitänyt tarpeeksi taukoa ja saanut asian käsiteltyä sen verran, että voisin vaikka kirjoittaa toisen osan Kazakstanista ja saattaa sen episodin päätökseen pois kummittelemasta. Harjoitteluni aikaanhan elettiin mielenkiintoisia aikoja - Kazakstanissa oli 2016 keväällä nähty tavallisesta poiketen suuria mielenosoituksia liittyen silloin vireillä olleeseen lakiuudistukseen, joka olisi mahdollistanut maan vuokraamisen ulkomaalaisille. Lisäksi Kazakstanin eteläisen, erityisen itsevaltaisen naapurimaan Uzbekistanin itsevaltija Islam Karimov siirtyi ajasta ikuisuuteen ja Kazakstanissakin oltiin jonkin aikaa varpaillaan, mikäli siitä seuraisi muutosta joko Uzbekistanissa, Kazakstanissa tai molemmissa. Lopulta edesmenneelle itsevaltiaalle sumplittiin Uzbekistanissa oligarkkien kesken seuraaja ja oikeastaan mikään ei tuntunut muuttuvan.

Kazakstanissakin jatkui tuttu ja turvallinen status quo. Kansakunnan isä, ensimmäinen ja nykyinen presidentti Nursultan Nazarbayev - kavereiden kesken Nasse-setä, istui ja istuu jämäkästi valtaistuimellaan. Tietynlaista kansanjuhlaa koitettiin kovasti luoda 2017 kesällä järjestetyn maailmannäyttelyn valmisteluiden ympärille koko harjoitteluni ajan, joka sopi loistavasti viralliseen narratiiviin Kazakstanista feeniksin lailla tuhkasta nousevana kansojen johtotähtenä, jota tultaisiin ihastelemaan ympäri maailman. Kolme kuukautta oli tietysti lyhyt aika, mutta sinä aikana minuun kuitenkin istui tiukkaan ajatus juuri tästä muuttumattomuudesta. Poliittinen turmellus, naapurimaan vallanvaihdos ja "suuren" kansainvälisen tapahtuman valmistelut kaikki osaltaan mylläsivät maassa, mutta silti samanaikaisesti mikään ei oikeastaan tuntunut muuttuvan.

Joku saattaisi kokea eri tavalla, mutta oikeastaan sanoisin, ettei se kutina ollut kovinkaan väärässä. Expo tuli ja Expo meni, siihen liittyneet korruptioskandaalit on hyssytelty ja mukavasti unohdettu ja sama meno jatkuu. Mikään yllätys tämä ei varmaan ole kenellekään, muuttumattomuus sopii autoritäärisen hallitsijan vallan kahvassa roikkumiseen. Ainoa muutos joka Kazakstanissa tuntuu olleen käynnissä sitten 90-luvun ja itsenäisyyden on se, että ihmiset eivät enää jaksa uskoa taikka toivoa muutosta. Feeniksin kaltaista nousua Neuvostoliiton tuhkista ei tullutkaan, eikä tulekaan vaikka viralliset uutislähteet toitottavatkin Kazakstanin olevan maailman diplomatian keskipisteenä (tosin esim. Syyrian rauhanneuvotteluita käytiin Astanassa) ja digitalisaation mallimaa.

Harjoitteluaikani parasta antia Astanassa olivat ehdottomasti kämppikseni. Kanssani samassa asunnossa asuivat sekä Hollannin, että Itävallan suurlähetystöjen harjoittelijat. Yhdessä pääsimme puimaan lähetystö- ja diplomaatipiirien juorut ja tuskat, etenkin jälkimmäiset. Heiltä myös kuulin tiivistetysti parhaan työharjoitteluihin liittyvän kuulemani viisauden: työharjoittelussa ei opi tietämään mistä pitää, vaan mistä ei pidä. Sen kyllä opinkin ja ihan kantapään kautta. Lähdin matkaan jokseenkin ruusuisin mielikuvin, kuinka diplomaattielämä on kaunista ja vaikutusvaltaista, mutta todellisuus näistä kultaisessa häkissä asuvista väsymättömistä virkamiehistä ei olisi oikein voinut olla kauempana siitä mitä kuvittelin. Toki, työpäivän jälkeen on usein jopa harjoittelijoille tarjolla kaikennäköistä rientoa lähetystöjen vastaanotoista ja taidenäyttelyistä ties mihin tempauksiin ja viininmaistajaisiin, mutta lähestulkoon kaikki joiden kanssa olin tekemisissä lähetystö- ja diplomaattipiireissä vaikuttivat olevan enemmän tai vähemmän irrallaan oikeastaan ihan kaikesta.

Onhan kyseinen vira luonteeltaan kuitenkin erityisen liikkuvaista. Kellään ei oikein tuntunut olevan minkäänlaista sidettä oikeastaan mihinkään paikkaan jota kutsua kodiksi. Monet olivat jättäneet uransa vuoksi taakseen tuttavia, ystäviä, puolisoita ja perheitä. Siinä parissa- kolmessa vuodessa, jonka keskiverto lähetystötyöntekijä yhdessä maassa pysyy saa rakennettua itselleen ehkä juuri sen verran verkostoa, että se kerkeää harmittamaan kun lähtö seuraavaan asemamaahan vääjäämättä tulee. Harvat lähetystölapsetkaan pysyivät kärryillä ympärillä vallitsevan maan kielistä, saati alati vaihtuvista kouluista. Yksi ehdoton oppi harjoittelusta oli, että tämä ei ollut se maailma jossa haluaisin olla. Jollekin muulle se voi olla luonnollinen elinympäristö - pääseehän siellä vaikuttamaan suoraan moniin asioihin monien eri tahojen kanssa ja kautta. Itse kuitenkin koen, että pääsen ilmaisemaan itseäni paremmin hakeutumalla teknologiataustani tarjoamien vaihtoehtojen pariin, kuten sittemmin harjoitteluni jälkeen olenkin.

Ei kannata myöskään antaa kuvaamani muuttumattomuuden kääntää kenenkään suuntaa pois Kazakstanista. Suosittelen maata ja koko Keski-Aasian aluetta lämpimästi kaikille vierailukohteena. Monelta matkaajalta pääsevät nämä kohteet unohtumaan, vaikka Kazakstanistakin löytyy mitä unohtumattomimpia kohteita suolajärvistä flamingoineen, Länsi-Kazakstanin suolatasangoista kirjavine väreineen ja kanjoneineen, järvineen, vuorineen... Ja niin edelleen. Lista on päättymätön. Ihmiset ovat myös aidon uteliaita vieraista, sekä kautta aikojen kuuluisia vieraanvaraisuudestaan.

Ehkä tällä pienellä rustauksella saan itselleni blogin ylläpidon suhteen mielenrauhan ja saan joskus aikaiseksi palattua kirjoittamiseen. Seuraava potentiaalinen kohde olisikin ensi lukukauden alussa häämöttävä muutto Ruotsiin maisterivaiheen kaksoistutkinto-ohjelmani toista vuotta varten. Aika näyttää. Kiitos, jos jaksoit lukea ja kiitos vaikka et jaksaisikaan. Hyvää yötä.

Jälleen matkaan

Hei vaan,

Olen (vieläkin) Ville, nyt jo neljännen vuoden opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Blogini kohottaa taas rumat kasvonsa ja katsoo kohti tulevaisuutta herätessään talviuniltaan. On aika. Aika alkaa jälleen kirjoittamaan, nimittäin. Nyt alkavalla lukukaudella suoritan työharjoittelua ulkomailla. Harjoitteluni kuuluu opintoihini, jonka myötä katsoin aiheelliseksi ja sopivaksi, että voisin kirjoittaa tänne hiukan kokemuksiani, kuten kirjoitin jo aikaisemmin vuoden mittaisesta opiskelijavaihdostani Koreassa.

   Tässä ensimmäisessä julkaisussa kerron kohdemaastani sen verran, kuin tämän hetkisen tietämykseni pohjalta tiedän ja valaisen hiukan, mitä kaikkea on tullut tehtyä, ennen kuin on päästy tähän pisteeseen - eli ollaan juuri saavuttu kohteeseen, mutta työt eivät ole vielä alkaneet.

   Olen aina ollut kiinnostunut kansainvälisestä vaikuttamisesta sekä -edustustotyöstä ja harjoittelu Suomen suurlähetystössä ulkomailla onkin ollut pitkäaikainen haaveeni ja tavoitteeni, johon olen myös suunnannut opintojani sivuaine- ja vapaavalintaisten kurssien valinnoillani. Määränpääksi on erinäisten pienien vaikuttavien tekijöiden kautta valikoitunut Suomen suurlähetystö Astanassa, Kazakstanissa.

Näkymä öisestä Astanasta painii hieman eri luokassa, kuin piskuinen Sinchang, jossa vaihtoyliopistoni oli
By Askar9992 (Own work) [CC BY-SA 4.0], via Wikimedia Commons

   Asiaan vaikutti huomattavalta osaltaan juuri Koreassa vietetty opiskelijavaihto, sillä Keski-Aasiassa kirjaimellisesti idän ja lännen välissä sijaitsevalle Kazakstanille Itä-Aasia on nykypäivinä enenevissä määrin tärkeä kauppa- ja yhteistyökumppani. Toisekseen asiaan vaikutti kieli, opiskelin viime lukuvuoden yliopistolla venäjää ja luonnollisesti kielitaito, edes alustava sellainen, auttaa kohdemaassa - ja tietysti tarkoituksena oli kielitaitoakin ehostaa ihan jo käytössä. Kolmannekseen, myös ihan sattuma pelasi oman pienen roolinsa tässä. Satuin saamaan lähetystön harjoittelijapaikkailmoituksen Facebookin kautta ja siitä se homma sitten lähti kehkeytymään. Yllättävän pienestä tällaisetkin projektit lähtevät.

Aroa on Kazakstanissa paljon. Siis ihan hävyttömän paljon

   

   Kerron tähän väliin yleisluontoisesti hieman Kazakstanista, sillä tiedän, että Kazakstanista ei sijainnin lisäksi oikein mitään muuta yleisesti tiedetä Suomessa. Maa onkin monelle tuttu vain eräästä elokuvasta, joka sekin tosin kuvattiin Romaniassa. Kazakstan näyttää jotalailla oheisen kuvan mukaiselta. Aroa. Kazakstan on siis Keski-Aasiassa, Venäjän eteläpuolella sijaitseva maailman suurin sisämaavaltio.

   Mongoli-imperiumin hajoamiseen 1400-luvulla asti aktiivisesti toiminut Silkkitie kulki myös nykyisen Kazakstanin eteläosissa, mutta suurimmalti osalti jäi Kazakstanista etelään mm. nykyisen Uzbekistanin alueelle. Jonnekin 1700-luvun paikkeille seutu oli lähinnä paimentolaisten asuttamaa ja harvat alueelle uskaltaneet venäläiset uudisraivaat yleensä joutuivat paimentolaisten, siis kazakkien ja kirgiisien (aikoinaan molempia kutsuttiin kirgiiseiksi Venäjällä ja Neuvostoliitossa), orjuuttamiksi ja edelleen etelän orjakauppaan myytäviksi. Tämä kansojen välinen vuorovaikutus sai kuitenkin uusia ulottuvuuksia Venäjän keisarikunnan alkaessa laajentaa itäänpäin ja monien muiden alueiden tavoin myös Kazakstaniin lähetettiin runsaasti kasakkaseikkailijoita- ja sotilaita, jotka rakensivat linnoutuksiaan kauas itään. Esimerkkinä Vernyn linnoitus Etelä-Kazakstanissa lähellä Kiinan ja Kirgisian rajaa, nykyiseltä nimeltään Almaty, joka oli 1997 asti Kazakstanin pääkaupunki.

   Tätä nykyä Kazakstan on kuulu sekä mittavista luonnonvaroistaan - kaasusta ja öljystä uraaniin, kaikkea löytyy - että Neuvostoliiton hajoamisen peruja sille jääneen maailman neljänneksi suurimman ydinase-arsenaalin purkamisesta heti itsenäistyttyään. Valtaa maassa pitää ja on pitänyt jo itsenäistymisestä lähtien maan ensimmäinen ja ainoa presidentti Nursultan Nazarbayev.

Bayterek-tornilssa käytiin harjoittamassa
asiaankuuluvaa henkilöpalvontaa
heti ensimmäisten päivien aikana

    Tässä parin kolmen ensimmäisen päivän aikana on kielikylvetty ahkerasti iloisessa kazakki-venäjä-englanti kreolikielessä, nautittu paikallisten huomattavasta vieraanvaraisuudesta ja paneuduttu nähtävyyksien katseluun maailman oudoimmaksikin kuvaillussa pääkaupungissa. Astanaa on eriskummallisen keskustansa vuoksi kuvattu myös maailman okkultismin ja illuminatin keskipisteeksi. Vaalean presidentin palatsin edessä kaartuu Kiinan muuria muistuttava eri ministeriöitä sisältävä rakennusjättiläinen, jonka kruunaavat kullansävyiset tornit. Näiltä torneilta alkava puistokatu halkoo toinen toistaan futuristisempia kauppakeskulsia sekä syleilee presidentin henkilökultin hartainta pyhättöä, Bayterek-tornia. Loppujen lopuksi tämä öljyrahan riemuvoiton paraatikatu päättyy humalaisella etukenolla varustetulle, maailman suurimmalle teltalle Khan Shatyrille, joka itsessään velloo ökyprameudessa sisähiekkarantoineen (huomaa Malediiveiltä asti raahattu vaalea hiekka), huvipuistolaitteineen ja luksusliikkeineen. Leipää ja sirkushuveja.

   Bayterek-torni on urbaanin legendan mukaan presidentin itsensä juhla-aterialla serviettiin luonnostelema ja kyllästetty symbolismillä, kuten monet muutkin asiat Kazakstanissa. Tornin huipulla nököttävä kultainen pallo kuvaa aurinkoa, joka on alueen kotikutoisen paimentolaisten uskonnon tengriismin keskeinen jumalhahmo (vaihtoehtoisesti kyseessä on linnun muna, jota taivasta kohden kurkottavat kädet pitelevät). Torniin pääsee myös sisälle ja sielun puhdistava hissimatka pohjalta, saastaisesta ihmiselämästä ylös kohti taivasta ja kuolleiden lepopaikkaa johtaa, minnekäs muuallekkaan, kuin maan ensimmäisen presidentin loistokkuuden alttarille kultaisen palluran keskipisteessä. Tornin vetonaula onkin messinkilevy, jossa on presidentti Nazarbayevin kädenjälkeä mukaileva kolo, johon vierailija asettaa kätensä ja esittää toiveen.

   Niille, joita asia kiinnostaa ja mahdollisesti koskee, kerron tähän loppuun hiukan siitä mitä kaikkea tämän kaltaisen harjoittelun järjestelyihin kuuluu Jyväskylän yliopistossa. Ensinnäkin lähetystöt julkaisevat sivuillaan ja muilla kanavilla ilmoituksia, joissa haetaan korkeakouluharjoittelijoita omatoimisesti hankitulla rahoituksella. Minun tapauksessani lähetystö maksaa palkkaa yhden kuukauden ja kaksi muuta kuukautta on rahoitettu yhdistelmällä yliopiston matka-apurahaa ja opintotukea - vaatimuksena oli kuitenkin väh. 1 000e/kk rahoitus kahdelle kuukaudelle hankittuna. Toinen vaihtoehto on hakea lähetystöpaikkaa CIMO:n kautta, mutta se onkin ihan kokonaan eri keissi.

   Harjoittelupaikan ja yliopiston rahoituksen saamiseen liittyy sellainen konnan koukku, että ne vaativat kumpikin toisensa varmistuakseen - saadaksesi yliopiston rahoitusta, tulisi hakijalla olla harjoittelusopimus lähetystön kanssa, mutta lähetystö ei tee harjoittelusopimusta ennen kuin rahoitus löytyy. Yliopisto oli asian suhteen kuitenkin todella reilu ja tuli vastaan sen verran, että tästä vähän kafkamaisesta pinteestä päästiin. Pienellä neuvottelulla sain alunperin hakea matka-apurahaa pelkällä lähetystön allekirjoittamalla toteamuksella, että minut sitten oltaisiin ottamassa harjoitteluun. Varsinainen harjoittelusopimus kannattaa kuitenkin tehdä mahdollisimman pian, ettei sitten myöhemmin koidu ongelmia.

   Ennen rahoituksen hakemista, tosin, piti neuvotella tiedekunnan kanssa, josko harjoittelusta myönnettäisiin opintopisteitä - sen varassa kun on sekä opintotuen, että matka-apurahan myöntäminen. Sen jälkeen kävin varmistamassa kansainvälisistä palveluista, että harjoitteluun voidaan tosiaan myöntää apurahaa. Näillä tiedoilla rikastuneena lähetystö vietti muutaman päivän harkiten, ennen kuin kutsuivat skype-haastatteluun. Vasta menestyksekkään haastattalun jälkeen haettiin rahoitusta ja vasta rahoituksen myöntämisen jälkeen harjoittelupaikka oli virallisesti varma. Sitten seurasivatkin ihan käytännön asiat, kuten vakuutuksen hankkiminen, viisumin hakeminen ja asunnon etsiminen.

Sillä lailla. Palailen kirjoittamaan omaksi ja muiden iloksi varmaan töiden alettua, jotta on sitten vähän kerrottavaa siitäkin. Varmaan tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan enemmältikin Kazakstanin historiasta tai nykytilasta siinä ohella, kun kerron muita kuulumisia.

vainvikatvaihtojututღ

Heipä hei, 안녕하새요? ja näin pois päin,

Aikaa on kulunut aika roimasti ja syystä tai toisesta en koskaan saanut viimeisteltyä ja julkaistua viimeistä, hieman katkerahkoa julkaisua tähän blogiin. Nyt olen kuitenkin saanut aikaiseksi kirjoittaa sen jotalailla loppuun ja pikaisesti oikolukea. Tämä syystä että herättelen blogin uniltaan seuraavaa seikkailua varten - lähden tässä aivan piakkoin (lue: viikko) Kazakstaniin Suomen suurlähetystöön työharjoitteluun ja blogi jatkuu samankaltaisissa merkeissä - tai ehkä hiukan vähemmän hiiltyneissä tunnelmissa, mitä tässä julkaisussa on.

Lainaan tähän ihan alkuun tämän julkaisun viimeisen kappaleen muistuttamaan, että vaihdossa on kivaa. sillä loppu hyvin kaikki hyvin, missään nimessä ei kannata luulla

SCH:ssa opiskelemisesta pitäminen vaatii aikamoista luonteen lujuutta. Vaihtoaika on ollut oikein miellyttävä ja silmiä avaava kokemus jota suosittelen ehdottomasti kaikille, SCH:kin menee, kun unohdetaan kaikki opiskelemiseen liittyvä ja keskitytään Ministopin, norebangin ja sojun pyhään kolminaisuuteen. Mikäli suunnittelet itse vaihtoa tätä lukiessa, Korea on loistava vaihtomaa ja kiinnostavaa tekemistä löytyy aivan varmasti, itse en ole oikein vieläkään (enkä välttämättä koskaan pääsekkään) yli pienestä Korea-intoilusta joka vaihdosta jäi. Opiskelemista tosin ei kannata ottaa samalla tarmolla kuin Suomessa, mutta ei tarvitsekkaan - kannattaa keskittyä tekemään kaikki ne coolit jutut joita et Suomessa voi tehdä ja tapaamaan kaikki ne ihanat ystävät, jotka pysyvät mukanasi vielä vuosienkin jälkeen.
______________
Viime kirjoituksesani kerroin parin ensimmäisen viikon kuulumisista. No, aika kulkee ja lukukausi on jo paketissa ja haudattu kullattuihin vaihtarimuistoihin jo hyvän aikaa sitten. Kaivoin kuitenkin vielä blogini parin kuukauden naftasta ja päätin kirjoittaa vielä ehkäpä viimeisen julkaisun, jossa lähinnä kertaan ajatuksiani SCH:sta yliopistona ja, no, puhun asioista ihan niiden oikeilla nimillä sitten. Ajankäyttötottumukseni muuttuivat hiukkasen viime lukukaudesta ja vaikka minulla olikin enemmän vapaa-aikaa, on tullut tietokoneen edessä istuttua vähemmän, josta syystä blogikin on nököttänyt tyhjillään.

    Aikaisemmin olen aiheesta ehkä hieman kautta rantain puhunut, mutta nyt kaiken jälkeen lienee hyvä ottaa kissa pöydälle ja raottaa hieman verhoa SCH:n mielettömyyteen, tehottomuuteen ja yleiseen kurjuuteen "yliopistona". Huomion myös hiukan muutoksia menneen ja edeltäneen lukukauden välillä. Hieman aikaisemmin olisin aiheesta voinut kirjoittaa, niin olisi kaikki karvas katkeruus paremmin muistissa, mutta kyllä tätä materiaalia pitäisi löytyä ennestään.

   Poiketen viime lukukaudesta, valitsin tälle lukukaudelle vain kaksi kurssia koreaa ja näiden ohelle valitsin kaksi kurssia SCH:n tarjoamalta "kattavalta" n. 25:n englanninkielisen kurssin listalta Korean politiikkaa ja Korealaisten yritysten strategioita käsittelevät kurssit, joista tosin politiikan kurssin vaihdoin Korean historiaa käsittelevään kurssiin ensimmäisen luennon jälkeen. Ollaan ihan rehellisiä. Etenkin Korean politiikan kurssi ja sitä seurannut historian kurssi olivat niin suuria mahalaskuja, että aidosti vähän nakertaa. Korean politiikan tapauksessa luennoitsija hädin tuskin pystyi kommunikoimaan luokan englannin- ja kiinankielisten opiskelijoiden kanssa ja ensimmäisen luennon kolmen tunnin jorinat joista ja vuorista Koreassa, sekä seikkaperäinen kronologia luennoitsijan vaimon länsimaalaistyylisestä taiteesta olivat niin traumaattisia, että kurssi jäikin sikseen. Kurssille olisi vielä pitänyt ostaa kirjakin, joka maksoi useamman kympin ja sisältö on... No, lähes käyttökelvotonta. Pitkälti wikipediasta suoraan lainattu teksti on kielitaidottoman luennoitsijan editoimien tulosteiden pohjalta painettu - kirjassa siis näkyy, että wikipedia-tulosteet on vain valokopioitu ja taitettu kirjaksi. Minkäänlaista bibliografiaa kirjasta ei löydy ja luennoitsija on vain laittanut nimen alle, että tämä on hänen kirja tämä. Kurssille jääneiltä kuulin, että luennot käytettiin lähinnä kirjan lukemiseen (ja luennoitsijan kirjaan jättämien kirjoitusvirheiden korjaamiseen) ja välillä laulamiseen.

   Korean yritysten strategioita käsittelevän kurssi oli koko vaihtokauteni hyödyllisin kurssi, pois lukien ehkä kielikurssit (kielikurssien kehnoudesta huolimatta sitä koreaa tuli opittua kuitenkin vähän ja se helpottaa elämää). Minkäänlaiselta aiheeseen liittyvältä kantilta katsoessa kurssi oli täysin arvoton. Ehkä kerran tai kaksi puhuttiin mistään aiheeseen liittyvästä, muuten lähinnä kuunneltiin viikoittaisia vaihtari + korealainen-ryhmien tekemiä esitelmiä luennoitsijan antamista aiheista. Kurssilla opin yhtä sun toista Korean historiasta ja kulttuurista ja vaihtareiden keskustelukurssina kurssi oli jopa hieman antoisa. Kurssin päätteeksi viimeisen luennon jälkeen mentiin koko osallistujalistan ja luennoitsijan voimin kaljalle. Kello oli noin kaksi ja sain syyllistäviä katseita kieltäytyessäni kolmannesta tuopista.

   Korean historian kurssi ansaitsee myös ihan oman kappaleensa, ellei kaksi. Yllättävän monet Koreassa tapaamani, niin vaihtarit kuin paikalliset, eivät vissiin tiedä, miksi Korean niemimaa on jakautunut ja Koreoita on kaksin kappalein (toki välillä aihetta paetaan sanomalla "en tiedä", kun se on kuitenkin aika arka). Jotenkin olisin kuitenkin odottanut, että historian kurssin luennoitsijalla edes perusasiat olisivat olleet hanskassa, mutta ai jai. Jälleen putosin oletuksien ansakuoppaan. Luennoitsija totesi esitelmäni lomassa, että Korean sodan kytkeminen sarastavaan kylmään sotaan ja ajatus Neuvostoliiton sponsoroinnilla saavutetusta kommunistien valtaannoususta pohjoisessa toisen maailmansodan jälkeen on looginen ja mielenkiintoinen vrt. ilmeiseen olettamukseen, että Koreoita nyt vain jossain historian vaiheessa olikin yhden sijasta kaksi.

   Kurssin sisältö rajoittui yksinomaan siihen, että opettaja luki luentokalvonsa läpi ja antoi täsmälleen saman sisällön tulostettuna opiskelijoille. Välillä luentoa pystyi seuraamaan, yleensä ei, sillä se oli joko A) puuduttavan tylsä B) käytetty englannin kieli oli liian epäselvää. En vieläkään tiedä, miten välikokeeni sitten lopunpeleissä arvosteltiin. En ymmärtänyt kysymystä (jotain sekavaa siinä puhuttiin Joseonin kasteista ja talonpoikien mahdollisuuksista nousta oppineeseen aateliskastiin), kirjoitin sitten jotain ja toivoin parasta. Arvosanoja välikokeista, palautetuista kurssitöistä, päättökokeista tai oikeastaan yhtään mistään ei kerrota ja omasta suoriutumisestaan on oikeastaan täysin pimennossa kunnes viimeinen arvosana annetaan.

   Historian luennon klassikoita on myös opettajan meille kahdelle suomalaiselle opiskelijalleen suuntaama kysymys, että eivätkös ihmiset Pohjois-Suomessa muistuta mongooleita? Sekä jatkokysymys, että onko myös suomalaisilla syntyessään (, kuten mongooleilla, ) sininen takalisto? Yllätys oli suuri, kun kerroimme, että ei taida olla. Asiaa pohdittiin ihan kartan kanssa ja vertailtiin, missä Suomi sijaitsee ja mihin asti Mongolia jatkuu.

Korean politiikan luennolla luennoitsija esitti jatkuvasti vertauksia Yhdysvaltojen politiikkaan ja vilkuili suuntaani, kunnes jossain välissä keksi kysyä, että olinko tosiaan Yhdysvalloista. Samaan tapaan, kuin keskiverto tapaamani korealainen, yliopiston henkilökuntakin tekee olettamuksia hyvin mielivaltaisesti - vaikka yliopisto muistaakin hyvin moneen väliin muistuttaa, miten monesta eri yhteistyömaasta opiskelijoita yliopistossa onkin, silti jos on yhtään vaaleampi pärstävärkki niin jenkkileima istuu vahvasti otsassa. Kielikurssilla olin ensin sekä yhdysvaltalainen, että kanadalainen, sitten saksalainen ja lopulta ruotsalaisen kautta suomalainen vaikka enemmän tai vähemmmän sujuvalla tankero-korealla selitin taustojani opettajalle jo ihan heti kurssin alussa.

   Kielikurssit ovatkin myös ihan omaa luokkaansa. Kielikursseilla eivät opettajat puhu - alkeiskursseista lähtien - mitään muuta kieltä, kuin koreaa. Joku voisi sanoa, että tässä on nyt kyseessä jokin opettamisen koulukuntaero ja kielelle altistuminen opettaa. Ehkä niin, mutta kun kirjatkin on kirjoitettu yksinomaan koreaksi ja sanastolle taikka kieliopille kummallekkaan ei ole annettu minkäänlaista selitystä, on kieltä hyvin haasteellista oppia. Kieliopille ei oikeastaan yleisesti ottaen annettu koreaksikaan enempää, kuin jokin yhden sanan selitys. Esimerkiksi "syy", kun kyseessä on kielioppirakenne, jolla lause muutetaan seuraavan perusteluksi. Sanastolistat ovat kirjaimellisesti vain lista koreankielisiä sanoja, jotka luetaan opettajan kanssa ääneen, mutta niitä ei sen enempää selitetä. Opettajan turhautuessa koreankielinen selitys tiuhenee ja kysymykset, kuten "miksi ette osaa?" lentelevät. Tunnilla opettaja tivaa, että opiskelijat lukevat liian hitaasti - sillä korealaisethan lukevat ja puhuvat hyvin nopeasti, ei suinkaan takerrellen, joten kaikkien tulisi pikimiten lopettaa takertelu lukemisessaan.

Yliopiston henkilökunnan kanssa kommunikoidaan tosiaan
Facebookin kautta, sillä yleisesti ottaen sähköpostilistat
toimivat SCH:ssa poikkeuksellisen huonosti

   Koreassa kelit muistuttavat jo hyvin pitkälti kuumimpia kesähelteitä Suomessa, tai oikeestaan muistuttivat, sillä päivällä lämpötilat kohoavat tätänykyä 28-30 asteeseen ja ilmankosteus on sitä luokkaa, että pyykkien (tai hiusten) kuivaaminen on katkeraa väsytyssotaa Maaemoa vastaan (ja lämpötila tuntuu entisestään lämpimämmältä). Auringossa palaa alle kymmenessä minuutissa, kun on näinkin lumiukko, kuin minä olen (joskin olen saanut aika makean rusketuksen jo) ja lämpötilojen kanssa eläminen on paikoitellen hieman tuskaa. Muutamia flashbackejä olen saanut viime elokuulta, kun yötä päivää hikoilutti. Kaiken tämän keskellä vaihtareiden asuntolasta on kaikista ilmastointilaitteista katkaistu virta. Kuulemma näin on tehty sähkön säästämiseksi. Lopputulos näkyy asuntolan seinissä, lattioissa ja kylpyhuoneissa. Lattian muovimatto, seinän tapetit kaikki yhtälailla vetävät itsensä kupruille ja etenkin tapeteissa kellertävät vesivahingot ovat ihan tavallinen näky. Kylpyhuoneissa sammalen vihreä koristaa muuten niin harmaata kaakelointia. Kun asiasta kysyttiin yliopiston henkilökunnalta ja toive toimivista ilmastointilaitteista oli esitetty, oli vastaus jotalailla kokonaisuudessaan "ei".

   Lukukausien välillä yksi eroista oli nyt jälkimmäiselle lukukaudelle käyttöön otettu "opiskelijavalvoja"-käytäntö, jossa kourallinen enemmän tai vähemmän virkaintoisia korealaisia opiskelijoita tarkastavat kaikki asuntolarakennukset huone huoneelta rikkeiden varalta. Tai sitten eivät tarkasta. Yhdessä rakennuksessa tarkastuksia ei ensimmäisen päivän jälkeen ollut lainkaan, kun tehtävään valittu opiskelija ei jaksanut vaivautua ja toisaalta toisessa asuntolarakennuksessa tarkastettiin huoneet päivittäin ja läsnäolosta pidettiin kirjaa. Sääntöjä sovellettiin tässäkin tapauksessa mielivaltaisesti "tai hengen mukaisesti" ja rangaistuksia tuli, mikäli asuntolassa ei ollut paikalla tarkastuksen aikaan 23:30, vaikka asuntolaan saa palata vapaasti ennen puolta yötä. Rangaistuksia jaettiin myös huoneissa leijailleesta kanan hajusta, sillä virallisesti asuntolassa syöminen on kielletty, joskin säännöstä ei yleisesti välitetä ja orientaatiossa ja yliopiston kv-toimiston toimesta on sanottu, että säännöstä ei tarvitse välittää.

   Lukukauden aikana, sen juurikaan asiasta lukukauden alussa ilmoittelematta, GV:n pääovi vaihdettiin elektronisella lukitulla lukittuun automaattioveen. Muihin asuntoloihin kyseistä ratkaisua ei tehty. Jokaiselle opiskelijalle annettiin korttiavain, joka ei kuitenkaan avaa ovia puolen yön jälkeen, vaan opiskelija on edelleen - oman turvallisuutensa nimissä, kuten orientaatiossa sanottiin - lukittu kotinsa ulkopuolelle. Asuntola on hyvä esimerkki yliopiston harrastamasta ristiriitaisuudesta. Asuntolan turvallisuutta korostetaan yli kaiken - mutta keskiyön tullen ovet lukitaan kaikilta, myös asuntolan asukeilta ja asuntolaan palaaminen keskiyön jälkeen on rangaistavaa. On siis oman turvallisuutesi mukaista nukkua ulkona, mikäli et ehdi kotiin.

   Yliopisto käyttäytyy muutenkin täysin mielivaltaisesti opiskelijoita kohtaan. Valituksiin, kommenteihin tai ehdotuksiin ei vastata, tai jos vastataan, on vastaus sen enempää selittelemättä "ei onnistu". Ilmeisesti jotain edistystä GV:n ikuisessa taistelussa keittiön saamisen puolesta on tapahtunut, sillä asuntolaan hankitaan ensi lukukaudeksi peräti jääkaappi. Siis yksi jääkaappi. Noin viittäsataa opiskelijaa kohden. Säännöt vaihtelevat kirjoitetussa muodossaan allekirjoitetun paperin, seinillä julkaistun version ja käytännön sovellettujen versioiden kesken niin hurjasti, että yksityiskohtia ei kannata edes yrittää ymmärtää. Säännöt itsessään ovat hyvin simppeleitä, esim. "älä mene vastakkaisen sukupuolen asuntolaan", mutta esimerkiksi sääntörikkomusten seuraamukset ovatkin sitten hiukan hankalempia. Yhdessä versiossa sääntöjen rikkominen oli kielletty, jonka myötä pieninkin rike kerryttää opiskelijalle äärettömästi "pisteitä" ja häädön pisteraja ylittyy välittömästi. Seuraamukset myös vaihtelevat sääntöjen kielen mukaan. Korean- ja kiinankieliset säännöt kerryttävät opiskelijan rikepisteitä, englanninkieliset säännöt langettavat välittömän häädön joidenkin rikkeiden kohdalla.

   Asuntolan säännöt myös vaihtelevat ihan pärstäkertoimen mukaan hyvin paljon. Korealaisten ja vaihto-opiskelijoiden välillä säännöt ovat hyvin erilaiset, kiinalaiset ovat vielä oma ryhmänsä (hyvin usein tulee opiskelijakuvioissa vastaan jako "korealaisiin", "kiinalaisiin" ja "ulkomaalaisiin"), joihin säntöjä sovelletaan eri tavalla. Orientaatiossa mm. sanottiin, että kiinalainen kulttuuri on niin vahva, etteivät kiinalaiset välttämättä muuta toimintatapojaan ollessaan ulkomailla. Etenkin paistinrasvan hajuisessa, pahamaineisessa,  monien sääntöjen ulkopuolella elävässä A-rakennuksessa tupakantumppeja ja ikkunoista sisään kiipeäviä kiinalaisia opiskelijoita saa väistellä harvasen päivä. Pohjautuen muutamaan tankerokorealla käytyyn keskusteluun, myös ilmeisen rasistinen aulan talonmies/turvavastaava on sitä mieltä, että kiinalaiset tekevät mitä lystää. Ei sen puoleen, A-talossa on myös ne parhaat (ja oudoimmat...) pirskeet (jotka on muuten säännöillä kielletty).

   Toisen lukukauden aikana asuntolaan oli myös jostain rantautunut jonkin sortin paha henki ja kanssaopiskelijoita narautettiin pienimmistäkin (ja hupsuimmista) sääntöjen rikkeistä ja huonetarkastukset tekevät opiskelijavanhimmat ottivat tehtävänsä paikoitellen kovin virkaintoisesti. Asuntolan harmonia ja rauha oli turvattu, kun anonyymiin narautuspuhelimeen soiteltiin mm. paistetun kanan hajusta naapurihuoneistossa (syöminen on meinaan kielletty asuntolassa).

   Ja kun itse kukin aikanaan jää jonkin sääntökoukeron kynsiin, kuten minä naisten asuntolarakennuksessa vierailusta (ihan viattomissa merkeissä) alkukesästä lukukauden jälkeen, alkaa yliopiston puolelta kummallinen uhkailu. Lainaus on muuten suora, mutta suomennettu: "vaikkette [te opiskelijat] näe, että jotain tapahtuu, ei tarkoita, että mitään ei tapahdu. Meillä on lista teidän kaikkien [opiskelijoiden] rikkeistä." Äksyinen puhuttelu kahden kesken sisälsi vielä sellaisenkin uhkauksen, että "soitetaan sun yliopistolle. Jos sä et osaa käyttäytyä tän tilanteen ja kulttuurin vaatimalla vakavuudella, ehkä ne siellä sun yliopistossas osaa." ja loppujen lopuksi tuomioksi lankesi häätö asuntolasta loppukesäksi. Säälistä sain kuitenkin asua loppukesän naapuriasuntolan kellarissa (jossa isommat ja paremmat huoneet sijaitsevat - joissa on muuten jääkaapit (jännä sinänsä kun ruokailu asuntolassa on kielletty)), vaikka asuntola olikin muuten suljettu kesäksi ja esimerkiksi lämmin vesi puuttui kokonaan ja sähköä oli saatavilla paikotellen. Sellainen seikkailu sekin.

   SCH:ssa opiskelemisesta pitäminen vaatii aikamoista luonteen lujuutta. Vaihtoaika on ollut oikein miellyttävä ja silmiä avaava kokemus jota suosittelen ehdottomasti kaikille, SCH:kin menee, kun unohdetaan kaikki opiskelemiseen liittyvä ja keskitytään Ministopin, norebangin ja sojun pyhään kolminaisuuteen. Mikäli suunnittelet itse vaihtoa tätä lukiessa, Korea on loistava vaihtomaa ja kiinnostavaa tekemistä löytyy aivan varmasti, itse en ole oikein vieläkään (enkä välttämättä koskaan pääsekkään) yli pienestä Korea-intoilusta joka vaihdosta jäi. Opiskelemista tosin ei kannata ottaa samalla tarmolla kuin Suomessa, mutta ei tarvitsekkaan - kannattaa keskittyä tekemään kaikki ne coolit jutut joita et Suomessa voi tehdä ja tapaamaan kaikki ne ihanat ystävät, jotka pysyvät mukanasi vielä vuosienkin jälkeen.

Kaikesta yllä mainitusta ja mainetsemattomasta selviää ihan omalla asenteella. Jos ottaa vähän vähemmän kierroksia ja pahoittaa mieltään vähemmän kuin minä, niin todennäköisesti elämä on helpompaa.

Rakkaudella,
Ville

vaintoinenlukukausijututღ

Hei vaan,

Ankor Wat on ihastuttava kokemus.
5/5 suosittelen

Talvilomat on nyt lusittu ja matkat matkattu. Matkustelemisesta ihan sen verran, että on muuten hyvin helppoa ja hauskaa tuolla Kaakkois-Aasian seutuvilla. Hienosti on rakennettu (joka käänteessä rahastava) matkavälittäjien, hostellien ja sen sellaisten verkosto jotalailla jokaiseen vähemmänkin tunnettuun kolkkaan kyseisen seudun maissa. Matkustelun sijasta kovin trendi tällä hetkellä on kuitenkin juurikin tällä viikolla alkanut toinen lukukausi ja siihen liittyvät metkut.

Yliopiston asuntolaan palaaminen tapahtui pitkälti ongelmitta omalla kohdallani, vaikka palasinkin virallista paluupäivää yhden päivän etuajassa. Kaikennäköisiä konnankoukkuja löytyi tosin vaikka millä mitalla. Osalle opiskelijoista ei ollut huonetta paluupäivinä - tai sitten oli, mutta kelle mikäkin huone kuuluu oli kirjoitettu toiselle listalle ja listaa ei saatu ennen kuin yömyöhään. Sähköposti, puhelimet tai mitkään muutkaan viestimet eivät tunnetusti Koreassa toimi, joten listan saamisessa odoteltiin lähinnä sitä, että henkilö joka tällä dokumentilla oli siunattu viitsi raahata itsensä kampuksen halki GV:lle. Tai vaihtoehtoisesti huone löytyi, mutta VR-mäistä optimointistrategiaa noudattaen huoneeseen oli sijoitettu kahdesta neljään muutakin ihmistä.

Heräsin toisen orientaatiopäivän aamuna ujoon koputukseen ovella ja kukapas muukaan siellä, kuin uusi korealainen huonetoverini. Nauroin hymylläni korealaisen fuksin pelokkaalle katseelle, joka tipahti lattiaan sillä hetkellä, kun aasialainen nuorukainen huomasi olevansa kasvotusen ulkomaalaisen kanssa. Loppu päivän hihittelimme muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa fuksien kommelluksille ja uteliaille katseille. Vaihtarina harvemmin saa osakseen kohteliasta puhuttelua ja nöyrää kumartelua korealaisten saralta ja yleisesti ottaen yliopistolla asuvat korealaiset ovat jo tottuneet ulkomaalaisiin, joten uteliaat tuijotuksetkin loppuvat yleensä parin ensimmäisen viikon jälkeen.

Korealaiseen tapaan kuitenkin meille oli tyystin jätetty kertomatta, että dormiin muuttaneet fuksit asuvat siellä vain tilapäisesti parin päivän ajan. Viikonlopun aikana sainkin toistamiseen uuden huonetoverin, joka tosin oli lähtenyt viikonlopuksi kotiin ennen kuin hänet varsinaisesti tavata. Voin tyytyväisenä todeta, että tällä lukukaudella huonetoverini on huomattavasti sosiaalisempi - mutta omat hupaisat käänteet jaettuun huoneeseen ovat kuitenkin taattuja, sillä tämä on huonetoverini ensimmäinen lukukausi GV:ssä. Huonetoverini ilmaisi heti kättelyssä huolensa huoneesta löytyneen hedelmäveitsen suhteen... Ilmeisesti kätevästi ikkunan ulkopuolelle säilötty pussillinen omenoita, keräkaali ja huoneesta löytyvät leikkuulauta ja nuudelit eivät olleet tarpeeksi vahva vinkki sen suhteen, että huone toimii myös keittiönä varsinaisen keittiön puutteessa. Ruoanlaittoni sai osakseen myös huolta, sillä onhan ruoka ja kokkaaminen kielletty asuntolassa.

Korealaiseen tapaan mm. seksi, kiroilu ja tuhopolltto ovat
kaikki rikoksista kaikkein pahimpia

Orientaatio itsessään sujui kuten edellisen lukukauden alussa, joskin tällä kertaa yliopisto halusi esittää uuden propagandavideonsa ja aivan kuten viime vuonnakin, noin puolet orientaatiosta tuhlattiin hölmön virallisissa tilaisuuksissa, joissa kaikki sisältö luettiin kolmella tai useammalla kielellä (koreaksi, kiinaksi, englanniksi ja paikoitellen japaniksi). Yliopiston asuntolan- ja vaihto-ohjelman säännöt kerrattiin yllättäen vain kahdesti. Asuntolan sääntöihin oli tullut jossain vaiheessa viime lukukautta pieniä muutoksia, mutta asiasta ei oltu koettu tarpeelliseksi ilmoittaa vaihtareille - eipä sillä, ei sääntöjen kanssa ole vielä ongelmaakaan tullut, kun aulan vartia välittää palaavista vaihtareista vielä tavallistakin vähemmän. Toisekseen tilaisuuden päätteeksi jäin jutustelemaan kv-toimiston edustajan kanssa, joka veti tilaisuuden ja jonka kanssa säännöt käytiin läpi ja näin pois päin. Hän kysyi avoimesti, kuinkahan montaa näistä säännöistä ajattelin lopunpeleissä noudattaa ja pitkin hampain lupauduin pidättäytymään tuhopoltosta.

Uusi lukukausi tuo mukanaan pieniä muutoksia kampuksen erinäisiin järjestelyihin, mm. Haemaji-asuntola on muutettu fuksien asuntolasta miesopiskelijoiden asuntolaksi ja kampukselle viime lukukauden aikana rakennettu uusi asuntola on täysin omistettu naisopiskelijoille. Kahviloita, lähikauppoja ja postitoimistoa on siirrelty ympäriinsä. Karvaaksi pettymyksekseni kahdesta kurjasta kuntosalista sen vähemmän kurja suljettiin ja tila täyttettiin pöytätennispöydillä.

Soul tuulisena päivänä

Yleisesti ottaen pienen matkailun jälkeen Korea tuntui kummallisen tutulta ja paluu olikin kaikinpuolin virkistävä kokemus - en olisi ehkä itseltäni olettanut moista reaktiota Koreaan palatessa. Asiaan saattaa vaikuttaa sekin, että muutaman viikon matkailu muualla Aasiassa ja matkalta palaaminen virkisti muistia sen suhteen, kuinka mukava onkaan kun paikallista kieltä osaa edes sen vähän jonka viime lukukaudella opin.

Toisekseen nyt kun vähän tietää miten hommat yliopistollakin toimivat, on paljon helpompi valita kurssinsa. Otsikon sijaan melkein suosittelisin puhtaasti katsomaan kurssien aikatauluja ja päättää miten pitkän viikonlopun haluat. Valitsemani Korean historian ja kansainvälisen kaupan kurssit niputetaan todennäköisesti samaan "Korean kielen ja kulttuurin"-kokonaisuuteen jahka palaan Jyväskylään, joten lopunpeleissä kurssien otsikolla ei ole niinkään väliä. Mikä tärkeintä, tosin, viikonloppuni ovat neljä päivää pitkät tällä lukukaudella.

...ja Soul tuulettomana päivänä.
Virkistävyydestä voi olla montaa mieltä

Kielitaitoaan, yleistä koreatietouttaan ja kaikki mahdolliset yliopiston konnankoukut on tullut tässä n. viikon aikana "tutoroitua" (tutoreita ei virallisesti ole) uusille vaihtareille. Käytännössä yliopisto olettaa vaihtareiden opastavan toisiaan ja yleisesti ottaen se toimii, sillä vaihtareita ei kuitenkaan ole niin paljoa että siinä pääsisi kovinkaan paljoa seuraansa valikoimaan. Sitä ei varsinaisesti huomaakkaan, miten paljon sitä kaikkea oppiikaan, ennen kuin pääsee vierestä seuraamaan jonkun ihmettelevän kaikkia niitä samoja asioita joita itse aikoinaan kummasteli. Kaikki, mikä tuntuu niin itsestäänselvältä tässä vaiheessa, kuten korealainen logiikka (근양 "koska vaan") ja esimerkiksi se, että kaksoisovista aina toinen on lukittu (ihan koska vaan) ja lukemattomat muut asiat olivat itsellekin jotenkin aivan absurdeja aikoinaan. Kaikkeen tottuu.

En tiedä, että kuinka johdonmukainen tämän kerran kirjoitus lopunpeleissä oli - keskityin lähinnä ehkä orientaatioon ja tipautin loppuun ihan vähän muutakin, mutta tällä mennään. Vihoviimeiseksi mainittakoon, että kun on elänyt ulkosuomalaisena päälle kuusi kuukautta, niin vaikka miellyttävä paluu Koreaan lievittikin koti-ikävää alkaa pikku hiljaa mitä oudoimmat asiat maistumaan, kunhan se liittyy Suomeen jotenkin. En esimerkiksi muista koskaan erityisemmin pitäneeni iskelmästä, mutta kummasti jostain mielen perukoilta kumpuaa milloin mikäkin luritus soimaan päässä.

vaintyöjututღ

Hei vaan, joku saattaa huomata tämän kerran tekstissä katkeran sävyjä.

Saatoin pikaiseisesti mainita aikaisemmin SCH:n järjestämästä talvileiristä, tai sitten en. Oman tekstin (oiko)lukeminen on pitkästyttävää hommaa, niin en viitsi ottaa selvää mainitsinko sitä. Joka tapauksessa tämän päivän epistola käsittelee yksinomaan tätä nimenomaista talvileiriä ja sen parissa työskentelyä.

   SCH tarjoaa molemmilla lukukausilla n määrälle vaihto-opiskelijoita mahdollisuuden työskennellä yliopiston 10v lapsukaisille järjestämällä hassunhauskalla talvileirillä, jonka tavoitteena on opettaa lapsille englantia. Mielenkiintoista tässä kaikessa on mm. se, että SCH erityisesti ei hyväksy hakijoilta opiskelu- ja työviisumia, vain pelkkiä opiskuluviisumeita. Ilmeisesti pelkona on, että työviisumilla aseistetut opiskelijat lähtisivät niille teilleen viettämään mielekkäämpää elämää esimerkiksi Soulissa. Kevyen ironisesti ja/tai kierosti SCH itse sitten tarjoaa työtä vaihto-opiskelijoilleen.

   Leirillä työskentely on vaihtarille mielestäni aika hyvä diili, mitä nyt viisumi ei työtä kai salli mutta kuitenkin, sillä leirillä työskentelevä opiskelija asuu koko kaksi kuukautta kestävän talviloman ilmaiseksi yliopiston asuntolassa (asuntoloista tosin riittää valitettavaa), saa leirin kaikkien kolmen viikon ajan firman piikkiin kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja palkkaakin kertyy kolmelta viikolta useampi sata tuhatta Etelä-Korean wonia. Työ on myös näin 3/3 viikon kokemuksen perusteella suhteellisen haasteetonta myös sellaiselle, jolla ei periaatteessa sen kummempia valmiuksia tai pätevyyksiä lasten kanssa työskentelyyn saati ajoittaiseen opettamiseen (joka on opiskelijaviisumilla maahan tulleelle muuten laitonta) ole.

   Pari(kymmentä) valituksen sanaa mahtuu tähänkin projektiin, tosin. Talven ajaksi kaikki kampuksella vielä asuvat opiskelijat siirrettiin asumaan vaihtareiden asuntolan, Global Villagen naapuriin 해오룸관:iin [heorum]. 해오룸 toimii asuntolana paikallisille 2. vuoden opiskelijoille ja kiinalaisille vakituisille opiskelijoille, joista etenkin jälkimmäisiä on todella paljon. Siinä missä vaihtareiden rakennusta vartioi ihmisystävällinen korealainen setämies (아저씨, [atsoshi]) joka on myös kokopäiväinen gona, on kiinalaisten rakennukseen löydetty jostain Hitlerin (히틀러) korealainen kaksoisolento, johon on vielä joku piru käynyt tartuttamassa jonkinasteisen raivotaudin. Rakennus on suurimmalti osalti epäinhimillisen kylmä, sillä korealaiseen tyyliin etuovesta lähtien kaikki ovet, ikkunat ja muut ruumiinaukot on jätetty sepposen selälleen Korean sydäntalvessa. Korealaiseen tapaan, jälleen, paikalliset lopettavat toiminnan viimeistään lämpötilan laskiessa alle 5-celciusasteen ja esimerkiksi ikkunan sulkemisen sijaan rajoittavat elämänsä talvitakki päällä lämmitetyllä lattialla istumiseen ja 주와! (kylmä! [tsuwa])-hokemiseen. Lattialämmityskin toimii vain öisin, joten huoneessakin on suurimman osan ajasta aika rapsakka talvikeli.

   Aasian Hitlerin temppujen klassikoita on mm. tapaukset, joissa naisopiskelijat ovat jääneet rakennuksen kylmävarastoon (tai aulaan, miten sitä nyt haluaa kutsua) jumiin, kun naisten siiven ovet lukittiin ilman sen suurempaa varoitustakello kahdentoista aikaan. Vartija vain tuijotti kaikkia aulassa olleita silmiin kääntäessään avainta lukossa ja liukeni sitten nukkumaan, ennen kuin hölmistyneet opiskelijat ymmärsivät jääneensä juuri lukkojen taa. Sen lisäksi, että ulko-ovet lukitaan puolilta öin, naiset on vielä erikseen eristetty omaan siipeensä - myös pelastustiet on kuulemma lukittu. Naisopiskelijan on siis täysin mahdollista tulla lukituksi 해오룸:iin sisälle ja samaan aikaan kuitenkin huoneensa ulkopuolelle. Aamuisin näiden epäonnekkaiden tiilenkovaksi jäätyneet ruumiit kuljetetaan vähin äänin pois. Miesopiskelijathan voivat siis täysin vapaasti liikkua öisin rakennuksen aulan ja oman siipensä välillä. Yökyläilystä vastakkaisen sukupuolen rakennukseen seuraa karkoitus molemmille sekä vieraalle, että huoneen asukkaalle (paitsi jos on ulkomaalainen, silloin säännöt saattavat taipua suuntaan tai toiseen) ja isoveljen väsymätön silmä valvoo myös öisin.

   Aula on siis ainoa vaihtoehto, jos rakennuksessa haluaa viettää aikaa huoneensa ulkopuolella, sillä GV:stä poiketen 해오룸:issa ei ole olohuoneita. Usein siellä näkee pariskuntien harrastavan jos jonkinmoista haureutta, esimerkiksi toisiaan saatetaan pitää ujosti kädestä tai jopa halata - asiaankuuluvasti nolostellen. Moiset julkiset hellyydenosoitukset poikivat niin ohikulkijoilta, kuin aulan- ja vartiointiliikkeen vartioilta kiusaantuneen paheksuvia katseita ja tuijotuksia, sillä Koreassa sukupuolien välinen kanssakäyminen on ihanteellisessa tilanteessa varattu yksinomaan vain suuren kansan lisääntymiseen. Vartiointiliikkeen vartiat istuvat omassa pienessä aulaan sijoitetussa kopissaan vahtimassa aulan pankkiautomaattia. Vartioita ei tosin kiinnostanut sen suuremmin (koska olen ulkomaalainen), kun kävin kyseisen ottopisteen takana järjestelemässä johdot uusiksi, kun tarvitsin vapaan pistokkeen reitittimelle (jostain syystä aula on yksi harvoja paikkoja jossa ei langatonta verkkoa ole, joten pistin sitten oman reitittimen sinne nurkkaan, kun aulassa tulee kuitenkin vietettyä aikaa).

   Ainokainen valonpilkahdus 해오룸:issa asumisessa on tiskialtaalla, työtasolla, mikroaaltouunilla ja jääkaapilla varustetut "keittiöt", jotka ajavat lähinnä tupakointihuoneen virkaa paikallisille. Asuntolan säännöissä ruoanlaitto on kuitenkin kielletty ja aulan vartijalta tulee runtua jos asuntolaan koittaa avoimesti kuljettaa ruokaa. Tiedä sitten mikä idea niissä jääkaapeissa taas sitten on - ehkä ne on tarkoitettu lämmittelyyn, sillä jääkaapin sisäpuoli on paikoin muuta rakennusta lämpimämpi.

   Muutenkin kampuksen ympäristö on enemmän tai vähemmän kuollut talvella. Täysin lukukausien mukaan elää ns. kampuskylä, joka on kasvanut yksinomaan yliopiston ympärille ja talviloman ajaksi suuri osa ravintoloista, juomapaikoista ja lähikaupoista sulkee ovensa. Kampuksellakin suurin osa ruokaloista ja poikkeuksetta kaikki lähikaupat ja kahvilat on suljettu. Itseasiassa kaikki käyttämäni lähikaupat ja kahvilat kampuksella on myös purettu atomeiksi, eivätkä ne vissiin avaa oviaan enää ensi lukukaudella. Virikettä kampuksella on siis normaaliakin vähemmän. Kuntosaleistakin vain kahdesta kehnosta se vielä kehnompi on auki.

   Itse työstä kertoo jotain se, että suurimman osan tästäkin tekstistä kirjoitin päivittäisilläni n. viiden tunnin pituisilla tauoillani. Vaikka leiriä pyörittävätkin ulkomaalaiset opettajat, leiri on organisoitu täysin korealaisen mallin mukaan: minimaalisesti, jos lainkaan ja yleensä enemmän tai vähemmän vituilleen. Korealaisten kollegoidensa tapaan opettajat eivät varsinaisesti ole opettajia - etenkin aikaisemmin ja vissiin pitkälti nykyäänkin kuka tahansa korkeakoulututkinnon omaava voi opettaa Koreassa. Osalla ei kirjaimellisesti ole harmainta aavistusta opettamisesta, saati lasten tai englantia toisena kielenä puhuvien opettamisesta. Hämmästyttävästi myös valtaosa näistä vuosia Koreassa asuneista ja usein korealaisen kanssa naimisissa olevista opettajista ei puhu sanaakaan koreaa. Tiedä häntä mistä kolosta nämäkin hiipparit on yliopiston henkilökuntaan kaivettu. Opettajia tuppaa myös riivaamaan myös mielenkiinnon puute leiriä kohtaan, sillä koko leiri on vain ujutettu opettajien työsopimukseen ja leiri järjestetään opettajien kannalta epäkäytännöllisesti keskellä talvilomaa. Kiinnostuskiikarit istuvat tiukasti monesti myös korealaisten muksujen silmillä - suurin osa on leirillä vain, koska vanhemmat käskevät, eikä kiinnostusta englannin opiskeluun välttämättä löydy lainkaan.

   Kaiken vähäisen korean kielitaitonsa saa työssä heittää kehiin, sillä edes ns. edistyneimmällä tasolla olevat lapset eivät puhu korean lisäksi juuri ollenkaan muita kieliä. Muksujen kanssa työskentely noin muuten ei juuri päätä vaivaa, opettajat kuitenkin vetävät (tai ainakin heidän kuuluisi vetää) oppitunnit ja omassa tapauksessani opettajat eivät edes kaivanneet läsnäoloani luokkahuoneessa. Naapuriluokan avustajalta sain kuulla pitkin toista viikkoa kauhutarinoita opettajasta, joka antaa pelkästään verotukseen ja vakuutusmaksuihin liittyviä tehtäviä, eikä ymmärrä tarpeeksi koreaa tietääkseen lasten jupisevan katkerina, kuinka tylsiä ja tyhmiä tehtävät ovat. Uhkailu, kiristys ja lahjonta; lasten kasvatuksen ja ihmisten johtamisen kolmesta peruspilarista etenkin kahta jälkimmäistä tuli hyödynnettyä ahkerasti, sillä maailmassa on kaksi asiaa, joita korealaiset lapset rakastavat yli kaiken: kertakäyttöiset kädenlämmittimet ja mr. Bean-videot. Vuoroin lahjoen ja vastoin videon katselun lopettamisella kiristäen pienet opetuslapset pysyvät säyseinä ja ahkerina opin tiellä myös talvilomallaan.

   Vielä viimeisenä mainittakoon, että jos jokin tuleva vaihtari, tai miksei nyt joku muukin, suunnittelee työskentelevänsä Koreassa niin muistakaa pyytää työtodistus. Kuittien tapaan työtodistus ei ole mikään itsestäänselvyys Koreassa (voi liittyä joko siihen, että opiskelijaviisumilla ei saa työskennellä, tai sitten siihen, että yliopisto luonnehti leirillä toimimöisen vapaaehtoistyöksi, jonka johdosta opiskelijalle myönnetään stipendi... Kuulostaa vastikkeelta, mutta väliäkö tuolla kai) ja leirin johtoportaan ilme olikin varsin hämmästynyt kun moisia todistuksia kyseltiin.

Sellaista tänään. Yhtäkään kuvaa en nyt tähän julkaisuun saanut, koska viimeistelen julkaisua juurikin lentokentällä nurkassa lämmittimen vieressä istuen. Jäljellä olevan talviloman vietän Kaakkois-Aasiassa matkaillen, josta varmaan riittäisi paljonkin kerrottavaa, mutta pitäydyn tässä blogissa lähinnä yliopiston parissa tapahtuvan toiminnan aihepiirissä. Ensi kerralla puhuttaa sen sijaan alkava toinen lukukausi ja siihen liittyvät kommervenkit, kuten jonkinasteinen uusien vaihtareiden tutorointi, vaikkei yhtäkään tutoria varsinaisesti nimitetä. Vaihtareiden oletetaan pitävän sen verran yhtä, että vanhemmat opiskelijat pehmentävät hieman uusien laskua. Lisään kuvia ehkä sitten myöhemmin.

Päätin nyt sitten kuitenkin ottaa kuvan. Siirryin nurkasta ja lämmittimen luota tälle tuolille ja pistorasialle jonnekin lentokentän huoltokäytävän kulmaan. Vähän joku ohikulkeva huoltomies ihmetteli leiriäni, mutta korealaiseen tapaan ihmettelyä enempää asia ei juuri jaksanut kiinnostaa. Tuoli 3/5, istuisin uudestaan.

Muokkaus: ja huoltokäytävän ulkopuolella vastaan kävelee jälleen korealainen jätehuolto...

vainelämäjututღ

Korean talvella on kaksi moodia. a) ei lunta b) lunta niin maan järkäleesti

Heissan. Laiskuus iski ja kirjoitustaito unohtui, josta syystä tässä tällainen tauko julkaisujen välillä. Sitten viime julkaisun on lukukausi ehtinyt tosiaan kokonaisuudessaan loppua, viimeiset kokeet ja luennot on lusittu. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, seuraava lukukausi Koreassa odottaa... Helmikuussa. Korealaiset lukukaudet ovat jotenkin kummallisen lyhyitä ja opiskelijoilla ei tunnu olevan kuin aikaa - ainakin silloin kun nämä eivät ole viettämässä unettomia öitä 'hauki on kala'-kertaamassa kirjojaan läpi ennen koetta. Tässä juurikin alkavalla talvilomalla yliopisto työllistää osan opiskelijoista ns. talvileirille, joka on suunnattu englantia opetteleville 8-12 vuotiaille lapsille. Vaihtarit toimivat leirillä avustajina ja saavat siitä hyvästä pitää huoneensa yliopiston asuntolassa ja palkkaakin saa. Itse sain tämän pestin ja kirjoittelen varmaan siitä seuraavassa julkaisussa. Tämän kerran aiheeksi valikoitui Koreassa eläminen ja oleminen, elikkä siis länkkärikiikarit istuu vahvasti päässä. Avataan nyt vaikka matkustasmisella, mitä elämiseen ja olemiseen tulee. Sitä tulee kuitenkin tehtyä aikalailla kokoajan, sillä Shintsangin tomut pitää karistaa jaloistaan jos haluaa tehdä oikeastaan yhtään mitään.

Matkailu myös kannattaa. Busan on kuulemma
Soulista katsottuna maailman laidalla, koska junamatka
kestää kolmesta neljään tuntia

   Matkailu itsessään on hyvin simppeliä, kiitos kattavan metro-, juna- ja bussiverkon, joilla kaupunkien välillä liikkuu pitkälti hyvin ennustettavasti ja tarkasti. Pieni arvaamattomuus kuuluu asiaan, Koreassa kun ollaan. Esimerkiksi bussi saattaa vetäistä tien pieleen siksi aikaa, että kuski käy lähikaupassa hankkimassa itselleen pullakahvit tai bussi jää pysäkille odottelemaan noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi, kun hölmö ulkomaalaistrio seisoo ensin liikennevaloissa, juoksee sitten kioskille ostamaan lippuja ja juoksee sitten takaisin ihan vain katsoakseen, kuinka bussi päättää viime hetkellä ottaa sitten kuitenkin hatkat. Ei sitten menty sillä bussilla.

   Epämääräiset pysähtelyt ovat ehkä se pienin temppu bussien repertuaarissa. Keskiverto bussikyyti muistuttaa enemmän vuoristorataa, kuin julkista liikennettä. Lähtökohtaisesti korealaisissa autoissa ei kokemuksen perusteella ole lainkaan polkimia, vaan yksi ainokainen, kaksiasentoinen vipu joka säätelee, että meneekö auto joko täyttä kaasua vai lyödäänkö jarrut päälle. Busseille kolmen kaistan ylitys ja parin sadan metrin kiihdytys, ennen kuin kuski painaa jarrupolkimen pohjaan metrejä ennen pysäkkiä on täysin normaali toimintamalli ja busseissa - niin kuin muissakin korealaisissa ajoneuvoissa - oppii nopeasti ottamaan tukea jostakin, tai sitten vaihtoehtoisesti opitaan lentämään. Taksissakin saa usein jonkinasteisia pelkotiloja, sillä turvavöitä ei pelkääjän  paikkaa lukuunottamatta löydy koko autosta - ja jos löytyy niin kiinnityskappaleet on purettu käyttökelvottomiksi ja tämän päälle taksit kaahaavat päättömästi oikoen kulmia vähän mielivaltaisesti. Pariin otteeseen on pelti melkein vääntynytkin, kun taksi lähtee sooloilemaan risteyksissä vastaantulevan liikenteen läpi ja varmaan jokaisella kerralla, kun juna-asemalta on taksikyydillä palattu kampukselle on saanut rystyset valkoisina puristaa penkkiä kuskin kaasutellessa yön pimeydessä kampusalueen 30km/h rajoitusalueella tylysti yli 70km vauhdilla töyssyyn ja mutkaan, jonka takana on vieläpä jalankulkijoiden suosima paikka ylittää tie.

   Kaikenkaikkiaan, tästä pelottelusta huolimatta, luonnehtisin tieliikenteessä liikkumista Koreassa "turvalliseksi" ja edulliseksi ja kuten mainitsin niin liikenneverkko on jotalailla kattava ja taksien ollessa niinkin edullisia kuin nyt ovatkin, niin taksi vie usein siitä eteenpäin mihin bussi jättää ja viimeistään Soulissa yöllä, kun kaikki julkinen liikenne lakkaa. Julkista liikennettä siis tulee käytettyä ahkerasti. Jalankulkijana kokemus on yhtälailla paikoitellen pelottava, mutta kaikkeen tottuu. Tiet ylitetään laittamalla silmät kiinni ja kävelemällä yli siitä mistä parhaalta tuntuu. Näin on toimittu nyt jo nelisen kuukautta ja kertaakaan en ole kuollut tai itseasiassa edes tullut kosketuksiin auton kanssa, joten totean toimintamallin olevan käyttökelpoinen ja turvallinen.

    Raitioliikenne niin metrolla, nuriro-junalla kuin KTX-pikajunallakin on yleisesti ottaen suoraviivaista ja helppoa - jälleen pitää muistaa pieni arvaamattomuus joka liittyy vähän kaikkeen toimintaan Etelä-Koreassa. Lippuja sekä nuriroon, että KTX:ään saa hankittua Internetin kautta, mutta se on osoittautunut yleensä asemalta lipun hankkimista työläämmäksi. Korailin verkkosivut eivät ole tarjonneet kovinkaan vakuuttavaa tahi käyttäjäystävällistä palvelua tähän mennessä ja ne on toteutettu lähinnä koreaksi. Erona eri raidekulkuneuvojen välillä on lähinnä hinta ja matkan kesto. Metrolla väli Shintsang-Soul taittuu yleensä noin kahdessa tunnissa ja neljässäkymmenessä minuutissa, kun taasen KTX-pikajuna porhaltaa Soul-asemalle vaivaisessa neljässäkymmenessä minuutissa. Nurirolla matkan kesto ja kustannukset jäävät jotalailla näiden kahden vaihtoehdon väliin. Metrolla matkustaessa hinta on suuntaansa n. 3500 wonin luokkaa, eli kolmisen euroa, kun taas KTX:sästä saa pulittaa vajaa 13 000 wonia, eli hiukan alle kympin mummoneuroissa laskettuna.

   Pieni poikkeaminen Koreassa oleilusta, mutta liittyen matkustamiseen. Ulkomaan matkailuun löytyy Koreasta runsaasti tilaisuuksia, Soul toimii monille lentoreiteille välietappina ja Aasiassa lentäminen on verrattain halpaa. Esimerkiksi meno-paluu lennot Japaniin viime hetkellä hanittuina kustansivat n. 167€ ja vaikkapa Filippiineille ja takaisin pääsee lentämällä pientä matkasuunnittelua harrastaen halvimmillaan muutamalla kympillä. Tyypillisesti Suomen passilla ei turistiviisumeita tarvitse etukäteen hankkia, vaan kys. dokumentti annetaan/hankitaan rajalla. Poikkeuksiakin löytyy ja niistä kannattaa ottaa selvää, ettei käy kuten eräälle matkalle lähtevälle vaihtarille, joka käännytettiin jo Korean päässä kentältä kotiin, kun viisumi puuttui.

   Suomalaisille opiskelijoille myönnetään pelkästään yhden rajanylityksen sallivia viisumeita ja mikäli maahan haluaa matkansa jälkeen palata, täytyy palattaessa näyttää rajalla ns. muukalaiskorttia (alien registration card), jonka opiskelijat saavat tuurista riippuen n. 1-3kk sisään maahan saapumisesta. Kortin kanssa rajaa voi ylittää juuri niin paljon kuin huvittaa ja kortilla on sama umpeutumisaika kuin visumilla. Tai sitten pitää pyytää yliopistolta kirje, joka ajaa saman asian ennen kuin muukalaiskortit ovat saatavilla. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta ei yliopiston saralta tietysti hiiskuttu sanaakaan, vaan puskaradio toimi taas viestinvälittäjänä. Vielä pieni HUOM tähän: älä poistu maasta ilman muukalaiskorttiasi ja mikäli rajatarkistuksen konnat keräävät sen talteen, pidä meteliä niin kauan, että saat sen takaisin. Kortit kerätään muukalaisilta pois viimeisen lähdön yhteydessä, kun maasta poistuu eikä palaa ennen kortin umeutumista. Kortit tuhotaan ja uuden saa käymällä maahanmuuttoprosessin uudestaan läpi. Jos siis jätät korttisi rajalle, et tule saamaan sitä takaisin.

Kun lähtökohdat yhtään millekään maantiedolle
on rakennettu näiden karttojen varaan, tosin,
ei ihmekkään ettei mistään tule mitään.
Kyseinen kartta löytyy yliopiston kv-toimiston
seinältä.

   Palatakseni otsikon osoittamalle suunnalle. Mitä paikallisten parissa elämiseen tulee, olen saanut huomata, että aika monelle korealaiselle Korean ulkopuolinen maailma on jotalailla yhtä mystinen kuin millaiseksi eläväksi mysteeriksi Korea on minulle osoittautunut. Suurin pyörtein neljä viidestä korealaisista joiden kanssa on yhtään sen suuremmin tullut puhuttua ovat olleet enemmän tai vähemmän yllättyneitä, että Suomen virallinen kieli ei ole englanti. Ylipäätään natiivien silmissä pitkälti kaikki länsimaat ovat usein täysin englanninkielisiä, eivätkä ihmiset ihan vilpittömästi tiedä pienemmistä kielistä (tai ylipäätään maista), kuten suomesta tai ruotsista. Kertoessani yhdelle tapaukselle, että Suomessa tosiaan puhutaan pääsääntöisesti suomea, ei hän ottanut uskoakseen ennen kuin erikseen tarkisti asian (Wikipediasta...). Eurooppa osataan useimmiten sijoittaa kartalle, mutta Pohjois-Eurooppa on jo huomattavasti haastavampi kohde löytää ja vuorotellen Suomen rajojen sisäpuolelle on sisällytetty osia niin Ruotsista kuin Venäjästäkin. Osa ei myöskään näytä tietävän, miksi esimerkiksi Yhdysvalloista tulleet vaihto-opiskelijat tuppaavat puhumaan äidinkielenään englantia, tai että Meksikossa puhutuin kieli ei ole meksiko, vaan espanja. En ole ihan varma, että opetetaanko korealaisessa peruskoulutuksessa yhtään mitään. Ihmettelyn lisäksi muita yleisiä puheenaiheita ovat kylmä sää (nollakeleillä) talviaikaan ja vuodenajasta riippumatta tytöt.

Kaikille vaihtareille pakollisen CID-kurssin
kurssikirjan antia. Koko kurssin sisältö
oli liibalaabaa, mutta kirja vei kyllä
ykkössijan ihan mennen tullen 

   Näistä tutuista aiheista kun koittaa poiketa, niin hyvin usein kielimuuri rampauttaa keskustelun niille sijoilleen. Kovin usein korealaiset joiden kanssa olen puhunut näyttävät vastavuoroisesti olettavan, ettei kukaan Korean ulkopuolella tiedä Koreasta mitään, joka käy hieman turhauttavaksi pidemmän päälle, kun jokainen keskustelu jota tässä on yritetty virittää vaikkapa liittyen politiikkaan ja talouteen Koreassa kaatuu siihen, että korealainen keskustelukumppanini hämmästelee, että olen tosiaan kuullut Korean sodasta ja Pohjois-Koreasta aikaisemminkin. 

   Suurin osa korealaisista opiskelijoista viettää päivänsä hyvin vahvasti rutiineihinsa sitoutuneena - ihan ymmärrettävää, tosin, enpä itsekkään muista juurikaan opiskelurytmiäni muuttaneeni Jyväskylässä vaihtareiden kanssa seurustellakseni. Tästä seuraa, että suurinta osaa paikallisista ei oikeastaan tule nähtyä ja vain murto-osa natiivi opiskelijoista - jotka kuitenkin asuvat vaihtareiden kanssa samassa rakennuksessa - ylipäätään hengailee vaihtareiden kanssa. Lopunpeleissä siis vaihto-opiskelijat pyörivät lähinnä vaihto-opiskelijoiden kanssa, ihan niin kuin kuuleman mukaan jokaisessa vaihto-ohjelmassa. Kun korealaisten kanssa sitten viimein on tekemisissä, ovat he olleet pitkälti hyvin auttavaista ja ystävällistä sakkia, etenkin tapauksissa jossa korealaiset itse ovat olleet vaihdossa ja tietävät miten hukassa vieraassa maassa voi olla yksinkertaistenkin asioiden kanssa. Sitten toisaalta, Global Villagen muuten leppoisaa oleskelua tahraa paikoitellen yllättävänkin myrkyllinen ilmapiiri ja tulipa nähtyä tapaus, jossa opiskelijat kävivät eri töikseen toimistolla lavertelemassa toisen opiskelijan sääntörikkomuksesta ihan vain saadakseen nämä ongelmiin.

   Mutuilen ja spekuloisin, että usein kommunikoinnissa korealaisten kanssa heijastuu kulttuuriin kuuleman ja oman empirian jossainmäärin havainnoima piirre, että maan tapaan kuuluu sanoa kysyttäessä se, mitä oletetaan kuulijan haluavan kuulla eikä suoraan sitä, millä kantilla asiat ovat. Esimerkkinä tapaus, jossa kävimme tapaamassa yhtä Jyväskylässä vaihdossa ollutta Korealaista, johon tutustuimme jo Suomessa. Siinä kolmen kuukauden outouksia kertaillessamme tulimme kysyneeksi, että löytyikö Suomesta tai suomalaisista mitään erityisen mieleenpainuvia tai outoja piirteitä. Kuulemma ainoastaan uppopaistetun ruoan puute hämmensi, noin muuten muutto Koreasta Suomeen ei sitten vissiin tuonut yllätyksiä. Shintsangin tarjoaman tekemisen puutteessa virtaavan riisiviinan äärellä tulee istuttua jokseenkin usein, jonka hyvänä puolena tosin riisiviina saa paikallisten kielten kannat usein hiukan herkemmin liikkeelle ja etenkin lukukauden alkupuolella tämä antoi vähän vauhtia muullekin kun sää-aiheiselle keskustelulle. Enimmäkseen korealaiset tuntuivat kuitenkin kyselevän (kuiskien), että mitä kaikkia paheita itse kunkin kotimaassa harrastetaan.

   Yhteiselo korealaisen huonekaverini kanssa tuli päätökseensä tuossa toissapäivänä. Samalla kertaa myös päättyi elämäni pisin mykkäkoulu. Koko neljän kuukauden lukukauteen mahtui vain kaksi kertaa, joina huonekaverini puhui enemmän kuin yhden lauseen - tai ylipäätään käytti sanoja epämääräisen "önh möyh öyhh"-äänitehostemuminan sijaan. Samaa kaveria on vaihtareiden kesken ihmetelty, sillä eipä tuo näyttänyt kellekään muullekaan puhuvan. Jännä sinänsä, sillä kv-opiskelijoiden kanssa samassa asuntolassa asuminen on korealaisille opiskelijoille hyvin kallista, koska siinä samalla saa ilmeisesti sitten harjoitettua kielitaitoaan - jos sitä nyt ylipäätään sattuu puhumaan. Muutenhan elämä sujui huonetoverini kanssa vallan mainiosti kummankaan toista sen enempää tiedostamatta, kun noin kuukauden jälkeen lakkasin yrittämästä keskustelun virittämisen kanssa.

Harmonia on kampuksella muutenkin
vähän teemana välillä

   Huoneen hiljaista harmoniaa rikkoivat lähinnä eriävät näkemykset ilmastointilaitteen käytöstä ja tuulettamisesta. Kesähelteillä ilmastointilaite oli itselleni elintärkeä - huoneen viileys oli ainoa keidas muualla raivoavan tulisen pätsin keskellä. Siltikin, joka yöksi tuuletin surahti sammuksiin huonekaverin toimesta. Koreassa vallitsee urbaani legenda ilmastointilaitteiden ja tuulettimien epäterveellisyydestä (kuulemma yöksi päälle jätetty tuuletin voi johtaa hypotermiaan) ja vähän ounastelen, että tämä pakkomielteinen ilmastointilaitteen sorsiminen juonsi juurensa tähän uskomukseen. Sen sijaan ikkuna oli sepposen selällään jopa lumisateella ja pariin otteeseen olisin voinut rakentaa sisään sataneesta lumesta lumiukon, ellen kahta. Vietinpä myös viikon kuumeessa ja kurkkukivussa kun yöllä kotiin palannut huonekaverini oli avannut ikkunan.

   Noni. Nyt jätän leikin sikseen. Lukukausi on tosiaan finaalissa ja sen myötä voin ihan hyvillä mielin pysyä hereillä kello kahteen ja kirjoitella vähän niitä näitä, mutta taidan silti mennä nyt nukkumaan.

vainvaihtarijututღ

안녕하세요? Elikkä korealaisittain terve, transliteroituna kirjoitusasu on jotalailla anjonghasejo.
Lukukauden puoleen väliin osuvat midterm-kokeet ovat nyt takana päin ja huomattavaa päättelykykä vaatien on pääteltävissä, että lukukausi on nyt siis puolessa välissä. Itse valitsin kurssipaletista pelkkiä kielikursseja ja kieltä on nyt siis opiskeltu parin kuukauden ajan ns. intensiiviohjelmassa, joka ei kuitenkaan ole intensiiviohjelma, sillä intensiiviohjelmaa ei enää ole. Missä tahansa muualla tässä vaiheessa jo varmaan keskustelu opiskeltavalla kielellä olisi jo jossain määrin todellista, mutta on kyllä aivan pakko sanoa, että jää korealaiselta opetukselta kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tällä kertaa saamatta.

Ruokalankin kyltit ovat paikoitellen kryptisiä

   Kerrotaankin elämästä luokassa hiukan. Niissä tapauksissa, joissa opettaja puhuu tarpeeksi englantia kommunikoidakseen opiskelijoiden kanssa (joka on yksi kolmesta), ovat keskustelut usein lyhyitä ja rikkonaisia, sekä välillä hieman korkealentoisia tai sitten ihan vain luokkahuonetta ajatellen outoja. Sanastoa opetellaan paikoitellen opiskelijoita esimerkkeinä käyttäen - siis opiskelija saattaa löytää kuvansa powerpoint-dialta, jos vain on koskaan altistunut opettajan kameralle ja korealaisten puhelimen käytön tuntien kameraa saa työkseen vältellä jos haluaa jäädä kuvaamatta. Kiusallisuuden nollasta-sataan maailmanennätys rikottiin, kun esimerkki sanalle "me" oli omani ja opettajan kuva plus-merkillä yhteenliitettynä. Se tunti meni kyllä mikrosekunteissa jäätävän viileäksi.

  Otetaan toisena esimerkkinä tapaus, jossa sanastoa opeteltaessa vastaan tuli sana kuntosaliharjoittelulle. Opettaja napsahtaa yhtäkkiä kantapäillään ympäri, kääntyy kohti luokkaa ja kysyy jokaiselta miesopiskelijalta, että käyvätkö nämä kuntosalilla ja löytyykö sixpackkiä - ja etenkin, että saako hän nähdä sen mikäli sellainen on. Toisinaan opettajat luokassa kierrellessään saattavat taputtaa opiskelijaa olalle hyvästä suorituksesta... Tai sitävastoin läimiä selkään huolimattomuudesta taikka virheistä. Silloin tällöin kuulen juttuja ja näen facebook-päivityksiä siitä, kuinka opettajat ovat vieneet opiskelijoita kahville tai lounaalle ihan noin muuten vaan. Suhde opettajan ja opiskelijan välillä on huomattavan erilaisen tuntuinen kuin Suomessa, jonka lisäksi opetustilanteet luokassa tulevat vielä välillä tietyllä kummallisella yleisen outouden jälkimaulla höystettynä.

   Korean kursseihin liittyy viikottainen arviointi, jonka kautta yliopisto kerää palautetta ja pyrkii parantamaan kurssien laatua - mutta valitettavasti jokin yliopiston järjestelmä tai välinpitämätön toimiston työntekijä nielaisee sähköpostit viikoittain ja en ainakaan itse ole, kuten moni muukin, vielä yhtäkään palautelomaketta saanut. Sääli sinänsä, sillä ihan palautetta kursseista olisi antaakin. Tähän väliin vielä midtermeistä, jotka tulivat itselleni uutena ilmiönä. Keskellä lukukautta pidetään kokeet, jotka ainakin korean kurssien kontekstissa ovat 30% kurssin arvosanasta. Korealaiset opiskelijat omistavat viikon ajan koko elämänsä kirjojen orjalliselle pänttäämiselle, jota seuraavalla viikolla "hauki on kala"-kertauksen tulokset vuodatetaan koepapereille. Tämä ns. midterm-viikko on vaihtarin kannalta pitkälti leppoisaa aikaa. Vaihto-ohjelmaan kuuluvia paikallisten kanssa suoritettavia jutusteluhetkiä, ns. "vaihtoja" (exchanges), ei midtermejä edeltävällä viikolla käydä ja luennoiltakin pääsee usein ennenaikaisesti pois.

Kuvituskuva. Näin kämmenen kokoisen
rukoilijasirkan ja olin niin innoissani,
että päästin riemastuneen "argh!"-huudon,
joka puolestaan järkytti jenkkiystäväni niin,
että tämä melkein epähuomiossaan käveli
kuvassa esiintyvään hyönteiseen. Tämä
täpärästi vältetty kohtaaminen puolestaan
kirvoitti samalta ystävältä kiljaisun ja n. 20m
pikajuoksuna suoritetun pakenemisen

   Vaikka sitä kovasti toitotetaan, puhtaasti monikultuurisuuden ajamiseksi ei SCH tosiaan vaihtareita ota, vaan "karu" todellisuus paljastuu paikan päällä. Vaihto-opiskelijat ovat työkalu vissiin "global english"-kurssin mahdollistamiseksi. Ihan sata varma en tästä ole, mutta puskaradio on tähän mennessä ollut se kaikkein luotettavin tiedonlähde suurin piirtein kaikessa. Siinä missä vaihto-opiskelijoille Global Village on kaikkein käytännöllisin asumisvaihtoehto SCH:ssa, paikallisille kyseisessä asuntolassa asuminen on osa kurssisuoritusta. Näissä vaihdoissa lukukauden ajaksi kullekin vaihto-opiskelijalle paritetaan viidestä kymmeneen paikallista opiskelijaa. Näiden opiskelijoiden kanssa käydään kerran viikossa hengailemassa vähintään kolmisen varttia - vaihtojen kestoa seurataan pakollisella tunnistautumisella kv-toimistolla vaihdon alussa ja lopussa. Koko touhun ajatuksena on - ja itseasiassa ohuelti peitettynä koko SCH vaihto-ohjelman ajatuksena - että vaihto-opiskelijat sparraisivat paikallisten englannin kieli- ja keskustelutaitoja.

   Useiden vaihto-opiskelijoiden kuulee puolustelevan vaihtoja mahdollisuutena oppia korean kieltä, joka on sinällään totta, sillä monissa tapauksissa korealainen vaihtokumppani ei joko ei puhu lainkaan tai sitten jännittää englannin puhumista liikaa ja se keskusteluharjoittelu jää parhaimmillaankin hiukan toispuoleiseksi. Kaksi kuukautta olen nyt viikossa viitisen kertaa mennyt tunniksi puhumaan pitkälti ihan vain lämpimikseni kv-toimiston aulaan vaihtojen yhteydessä, kun jotenkin korealaiseen tapaan joko ulkomaalaiselle puhuminen jännittää, tai sitten olisi vielä pari englannin kurssia edessä ennen kuin vaihdoista saisi jotain irti. Hiukan koreaa olen sentään oppinut, josta koostan tuonne julkaisun loppuun pienen fraasisanakirjan.

Ihan vain korealaista maaseutua ruskan aikaan

   Joku voisi luulla kaiken tämän kritisoinnin perusteella, etten olisi lainkaan tyytyväinen oleiluuni Koreassa. Joka näin luulee on tyystin väärässä. Siinä missä paikallisen yliopiston poikkeavat toimintatavat, jotka omaan silmään näyttävät ihan vain tehottomuudelta, vähän ärsyttävät, on vaihto-opiskelijan elämä SCH:ssa suorastaan miellyttävää. Toki, kurssit on vesitetty lähes arvottomiksi suurimmassa osassa tapauksista ja vaihdot ovat paikoitellen hieman turhauttavia, mutta sitä vastoin vaihto-opiskelijoilla on paljon vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia kaikennäköiseen aktiviteettiin ja hauskanpitoon - raha-asioissakin yliopisto tulee vastaan stipendin muodossa.

   Vaikka vapaa-aikaa onkin, saa tosiaan tekemisensä keksiä ihan itse, sillä Shintsangin pikkukylä kalpenee
Jyväskylän kuhisevaan metropoliin verrattuna mitä tarjolla olevan aktiviteetin suhteen verrataan. Kampukselta löytyy kaksi kehnoa kuntosalia, joiden edellinen huoltokierros suoritettiin todennäköisesti joskus 80-luvulla, urheilukenttä koripallokoreineen ja juoksuratoineen, pari kappaletta tenniskenttiä ja dojo. Liikuntamahdollisuuksia siis on. Suurin osa vaihto-opiskelijoista ei vaikuta mitenkään erityisen kiinnostuneilta liikunnasta tahi kuntosaliharjoittelusta ja useimmiten kanssaopiskelijansa löytää joko löhöämästä asuntolan aulan nojatuoleissa - jota itsekin harrastan päivittäin yllin kyllin - tai sitten lähikaupan terassilta riisiviinapullon paheista nauttimassa. Lähikaupalla tosiaan on terassi, koska Korea ja viinaa voi ostaa kojuista supermarketteihin ilman sen suurempia rajoituksia, koska Korea. En ole aivan varma mikä on laillinen ikä alkoholin ostamiselle Koreassa, sillä niin kauan, kun pärstävärkki näyttää tarpeeksi länsimaiselta (tai oikeastaan ei-korealaisuus riittää), ei mitään papereita tyypillisesti missään kysellä, koska Korea. Poikkeuksena Soulin klubit, joissa tarkistetaan vain se, ettet satu olemaan Yhdysvaltain armeijan palveluksessa.

광덕산-vuoren huipulla näkymä oli syyskelistä
ja sumusta huolimatta mitä parhain

   Shintsangin lähiseutu on paikoitellen suhteellisen vuorista ja toisaalta hyvin tasaista - josta johtuukin seudun laaja maatalouskäyttö. Vuoret eivät kovin korkeita ole, mutta pienemmältäkin nyppylältä saadut nähtävyydet ovat omaan, suomalaiseen tasamaahan tottuneeseen silmään häkellyttävän eksoottisia. Itse suosittelen vaeltamista Koreassa, sillä monille vuorille nimenomaan kulkee polkuja ja polut ovat hyvin kartotettuja ja huollettuja, joten kovinkaan haastavaa ei tarvitse patikoinnin olla.

   Sitten taasen, jos ei jälleen ulkona liikkuminen ja jumppa kiinnosta niin shoppailumahdollisuuksia Koreasta löytyy juurikin niin paljon kuin vain jaksaa etsiä. Ostoskeskusta on ties vaikka minkä muotoista, miten korkeaa tai matalaa, osa niinkin matalia että ne on rakennettu kokonaan maan alle. Eikä aina tarvitse ostoskeskukseenkaan mennä, sillä toreja ja ihan vaan keskelle katua pystytettyjä kojuja löytyy yllin kyllin. Tosin, mikäli ei halua korealaiseen halpatuotantoon sekaantua, täytyy suunnata suurempiin ostoskeskuksiin tai brändiliikkeisiin, joissa hinnat kohoavatkin nopeasti Suomen hintatasolle. Mikäli jaksaa vähän etsiä ja se brändin nimi paidan niskalapussa ei ole elämän ja kuoleman kysymys, löytyy vaatetta hyvinkin edullisesti etenkin vähän maaseudummalta. Shokkiesimerkiksi otetaan 1 000 wonin t- ja kauluspaitaräkki jonka näin Onjangontsonin toria kierrellessä. 1 000 wonia on siis noin 70-80snt Euroissa. Siihen hintaan et tosin laatua saa, mutta hiukan laadukkaampikaan ei köyhdytä lompakkoa liiaksi. Ongelma saattaa tulla vastaan hihojen tai lahkeiden pituudessa, sillä Koreassa keskipituus on hiukan Suomen keskipituutta lyhyempi. Yleisesti ottaen vaatteita kuitenkin löytää, vaikka olisi keskipituutta pidempi.

Ihan oikeasti suosittelen vaellusta jo pelkkien maisemien
vuoksi. Ruska on kaunista katsottavaa ja syksyllä ei edes
ole liian kuuma. Kesällä sama vaellus olisi ehkä kuolemaksi

   Tähän päätteeksi tiivistetään hiukan; keskiverto vaihtarin päivä koostuu muutamasta tunnista luentoja, omassa tapauksessani klo 9-12 ja tämän päälle n tunnista vaihtoja, viikossa kuitenkin kokonaisuudessaan vain viisi. Luennot, vaihdot ja kotiintuloaika asettavatkin pitkälti sen viitekehyksen jossa suunnitelmia tehdään ja vaikka aikaa päivisin onkin, on kotiintuloaika yleensä se kaikkein suurin suunnitelmien romuttaja. Arkena vaihtarit siis pysyttelevät pitkälti kampuksen ympäristössä, tai suuntaavat pohjoiseen ainoaa junalinjaa pitkin johonkin lähikaupunkiin - jotkut harrastavat edestakaisia stunttireissuja Souliin, vaikka pääkaupunki onkin lähes kolmen tunnin metromatkan päässä. Kampuksella useimmiten vaihtarit kohtaa tosiaan joko löhöilemässä ja joissain tapauksissa peräti opiskelemassa asuntolan aulassa tai muualla kampuksen runsaista löhöilykohteista. Paikoitellen arki-iltoinakin riisiviina virtaa ja ei ole mitenkään poikkeavaa kuulla puolen yön paikkeilla mölinää aulasta, kun uljas joukko enemmän tai vähemmän juopuneita opiskelijoita saapuu kotiin juuri ennen kuin ovet lukitaan. Viikonloppuisin sen sijaan itse kukin lähtee toteuttamaan mitäkin seikkailua sitä on sitten tullut suunniteltua. Monet vierailevat korealaisten ystäviensä kodeissa ja ns. kotimaanmatkailua harrastetaan suhteellisen tiuhaan. Ovatpa ensimmäiset urheat käyneet jo Japanissakin, vaikka viisumi salli maahan saapumisen vain kerran. Korealaiseen tapaan tämänkin pystyy kiertämään vähän puhumalla, mutta jätän tämän keissin ensi julkaisuun.

Kuvassa esiintyvä asema on Shintsangin
asemasta pari pysäkkiä eteenpäin. Aseman
nimeksi on annettu hiukan hämmentävä
kolmen kaupungin kombo:
Tsonan-Asan asema (Onjangontson).
Lopunpeleissä kukaan ei tiedä,
että missä milloinkin ollaan

   Nyt loppuun lupaamani kooste enemmän tai vähemmän hyödyllisistä korean kielisistä fraaseista. Enimmälti nämä edustavat vissiin sitä vähemmän hyödyllistä kastia, etenkin kun minkäänlaista lausumisohjetta en aijo tarjota.

나는 어디에도 가지 못 했어요, 나는 잠잤어요.
En ole ollut missään, minä olin nukkumassa.

내 흐버크라프트는 정어로 가득 처 있어요.
Ilmatyynyalukseni on täynnä ankeriaita.

나는 저녁에 친구와 샤와해요.
Käyn illalla ystäväni kanssa suihkussa.

저는 너를 파괴할 가에요.
Tuhoan sinut. (Kunnioittavalla, kohteliaalla kielellä sanottuna)

너도 무정부주의자 입니까?
Oletko sinäkin anarkisti? (Vissiin kohteliaalla kielellä)